perjantai 30. maaliskuuta 2012

viikko 13

Ihana tanssillinen viikko takana. :) Nykäriä, jazzia, balettia, kehonhuoltoa, improvisaatiota, akrobatiaa… Jazzissa teimme hauskan rytmi-demon teatterilinjalaisten kanssa. Kädet ja jalat menivät välillä solmuun, mutta eivätköhän rytmit jo suju esityksessä muutaman viikon päästä. Myös akrobatiassa teemme demon, joka on osana teatteriesitystä. Nykärissä taas tehtiin paljon lattiasarjoja – nyt mustelmat polvissa, mutta nehän kuuluu asiaan:) Baletin didaktiikassa meillä oli koe, johon piti opetella baletin liikesanastoa. Onneksi koe ei ollut ihan hirmuisen vaikea.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Viikko 12

Moi kaikille lukijoille!

Viikko alkoi kivasti kehonhuollolla, jossa meillä oli pilatesta. Päivä jatkui improvisaatiolla ja päivän viimeinen tunti oli nykytanssia. Olipa kiva improvisaatiotunti päästiin luomaan omaa liikettä liike tapahtui silmät kiinni ja toinen piirti toisen liikkumisesta ja nykytanssitunti oli kanssa kiva katsottiin alkutunnista videota ja lopputunnista mentiin saliin tanssimaan. Nykytanssitunnit on aina ihan parasta, ihania tunteja:).
Tiistaipäivä alkoi baletilla, jossa kävimme vanhoja tuttuja asioita läpi. Päivä jatkui taas kivalla nykytanssitunnilla. Sen jälkeen meillä oli taas improvisaatiota, jossa teimme vähän samanlaisia juttuja mitä tehtiin maanantain tunnilla. Viimeinen tunti oli jazztanssia teatteri linjalaisten kanssa. Olipa kivat kaksi ensimmäistä päivää, kun Heli oli opettamassa meitä:).
Keskiviikkona Juha tuli opettamaan meille kahdelle ensimmäiselle tunnille akrobatiaa teatteri linjalaisten kanssa, jossa opin kaatumaan tuolilta istualteen ja seisoalteen. Piti olla aika rohkea, jotta uskalsi tehdä ja sitä minusta löytyy ihan helposti:D. Päivän vimeinen tunti oli Annen opettamaa teatteri-ilmaisua teatteri linjalaisten kanssa. Pääsimme tutustumaan erilaisiin statuksiin korkea status ja matala status.
Torstaipäivä alkoi Markon balettitunnilla ja päivä jatkui baletin didaktiikalla. Meillä on ensi viikon torstaina koe baletin didaktiikasta. Seuraava tunti oli nykytanssia ja viimeinen tunti oli jazztanssia.
Penjantainakin oli koulua Nina tuli opettamaan meille streettiä päästiin tanssimaan hip hoppia ja vähän muitakin streetti lajeja.

Oli todella kiva viikko:). Odotan jo seuraavaa viikkoa mitä se viikko tuo tullessaan..


perjantai 16. maaliskuuta 2012

Viikko 11

11. viikko alkoi pedagogiikalla. Aiheena oli itselleni ajankohtainen asia: motivaatio. Oli hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään omaa motivaatiotaan tanssin opiskeluun ja syventyä motivaatioon vaikuttaviin tekijöihin. Seuraavana päivänä oli pilatesta sekä Annen pitämä nykytanssitunti -oikein mukava ja virkistävä tunti! :) Iltapäivällä tutustuimme suomalaiseen nykytanssiin. Keskiviikkona oli akrobatiaa! Seisoin käsilläni oman ennätysajan!:) Harjoittelimme myös erilaisia temppuja parin kanssa. Torstaina taas viikko päätettiin baletilla, didaktiikalla ja nykyjazzilla :).

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Viikko 9

Helmikuun viimeinen viikko alkoi Helin nykytanssilla, joka oli kiva tunti:). Maanantai päivä jatkui improvisaatiolla, jossa opettaja käski meitä kehittämään omaa liikettä ja samalla piti puhua ääneen lauseita ja sanoja oli hauska tunti. Viimeisellä tunnilla meillä oli kehonhuoltoa, jossa teimme jumppapallon kanssa erilaisia liikkeitä ja venytyksiä.
Tiistaipäivä alkoi balettilla, jonka jälkeen oli nykytanssia. Lounaan jälkeen Liisa piti meille itse suunnitteleman jazztunnin oli kiva tunti. Viimeisellä tunnilla meillä oli teatteri linjalaisten kanssa jazzia.
Keskiviikko alkoi kehonhuoltotunnilla, jossa meillä oli keppijumppaa ja kuntopiiri. Tahti oli niin kova, että tuli ihan hiki:). Sen jälkeen oli nykytanssia ja oli kivaa. Viimeinen tunti oli taas teatteri linjalaisten kanssa jazzia. Oli kyllä kivat kolme päivää, kun Heli oli taas meitä opettamassa:).
Torstaina Marko tuli opettamaan meitä. Päivä alkoi jazztanssilla sen jälkeen oli nykytanssia, jossa pääsimme improvisoimaan. Viikon viimeinen tunti oli jazzin didaktiikkaa, jossa kävimme läpi jazzliikkeiden nimiä ja lopuksi meidän piti tehdä yhdessä näistä liikkeistä pieni koreografia. Oli kiva torstaipäivä, kun Marko oli opettamassa meitä:). Oli muuten kiva viikko, vaikka mulla oli välillä vähän huonojakin päiviä. Odotan innolla jo uutta viikkoa:).

-Anne