sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Kolmas viikko

Maanantaina heräsin kuuden aikoihin ja nousin siinä seitsemän pintaan Volkswagen golffini kyytiin. Koko matkan jännitin hieman uuden opettajani tapaamista; Juha Korhonen oli vain mystinen hahmo mielessäni. Pieni pelko velloi sisälläni siitä että kovaa lihaskunnon testausta tulisi heti maanantai aamusta, ja juuri silloin kun olisin tässä pirskatin flunssassa.
Mutta ei, Juha Korhonen yllätti iloisesti ihanalla anatomian täyteisellä päivällä! Rannehan siinä kärsi, mutta mielummin se kuin keuhkot ulos yskiminen. Olin kyllä kiitollinen.

Aikasin nukkumaan ja pirteänä tiistai aamuun.

Tiistaina jatkoimme anatomialla, mutta iltapäivästä pääsimme tutustumaan hieronnan ja kehonhuollon saloihin. Myös ruokailu tottumuksiamme kävimme läpi, tai no Annis kävi, minä kun en ole syönyt normaalisti varmaan kolmeen viikkoon (yhä tämän flunssan takia... -.-). Iltapäivällä pääsin myös tutustumaan terveydenhoitajan huoneen saloihin, tarkastin hieman yleiskuntoa, ja terpparihan olikin niin järkyttynyt esim korvieni punaisuudesta että sain lähetteen koululääkärin vastaanotolle, heti keskiviikko aamuksi.

Keskiviikkona saapui taas uusi opettaja ! Ja meitsihän sitten vietti alkupäiväänsä lääkärillä, ja apteekissa hakemassa lääkkeitä. No, kun viimein saavuin LSOlle takaisin, esitteli Merja Koskiniemi itsensä.

Ensimmäiset tuntimme vietimme tanssihistorian saloissa, jotka käsittelivät esimerkiksi baletin kehittymistä eri vuosikymmenillä. Se oli mielenkiintoista, mutta Anniksella ja minulla oli pieni pelko tulevasta Jazztanssi tunnista (ihan vain flunssiemme takia). Onneksemme Merja oli ymmärtäväinen ja siirsi Jazztanssi tunnin sitten ensi viikkoon, joten jatkoimme tanssihistorialla vielä kolmannen tunnin. :>
Keskiviikko päivä päättyi tanssianalyysiin, joka koostuu monesta osasta. Aloitimme tanssianalyysissä musiikin "laskemisesta" ja jaettelusta osiin (A,B,C), katsotaan mihin päädymme ensi viikolla !

Torstaita vietimmekin perinteisesti Helin kanssa. Helikin oli ymmärtäväinen minun ja Anniksen flunssa tiloista, joten pääsimmekin baletti ja jazz tunneilla tekemään enemmän rentoutus ja venytys harjoituksia kuin itse sarjoja. Rentoutus harjoitukset olivat omat lempparini ! Oli aivan ihanaa, maata maassa ja antaa muiden tehdä liikkeitä puolestasi, ja keskittyä vaan rentoutumiseen. :))

Omasta mielestäni koko viikko oli ihanan löysä, jos näin voi sanoa. Pääsin itse ainakin mukavasti keskittymään flunssasta parantumiseen, joten kiitos kaikille opettajille ymmärryksestä ja kivasta viikosta !! :)

perjantai 10. syyskuuta 2010

Toinen viikko

Olin maanantaista keskiviikkoon yksin tunneilla, Sallan olessa kipeänä. Aluksi se oli aika ahdistavaa, mutta lopulta siihen tottui. Yksityisopetusta isolla Y:llä

Teimme Sarin kanssa improssa harjoitteita jotka auttaisi ehkä jollain tavalla soolon tekemistä. Kahtena ekana päivänä koko tunti ahdisti, mutta keskiviikkona löysin jo jotain ideaa sooloon ja se yllätti iloisesti. Yritin löytää rentoutta käsiin ja jalkoihin erilaisin tavoin. Jotenkin silti melkein aina vasen käsi jännitti esiintymistä...

Pidettiin tiistaina ja osaksi keskiviikkona aamulla pilatesta. Laji oli ihan uutta mulle. Harjoteltiin eka hengitystä ja sitten alettiin tekemään erilaisia harjotuksia. Tunti oli yllättävän raskas ja hauska. Keskustaa täytyi käyttää paljon ja hengitystekniikka auttoi paljon. Oon yleensä enemmän nauranu noille "hengitys auttaa" jutuille mutta nyt uskon siihen kyllä!

Tiistaina pidettiin jazz tunti niin että sinne sai tulla kaikki opiskelijat. Yllättävän moni tuli, mikä oli erittäin kiva juttu! Tehtiin salinpoikki kaikenlaisia juttuja ja lopuksi sarjanpätkää. Oli erittäin hauska tunti kaikilla! Ainakin nauratti paljon.

Loppujen lopuksi oli ihan hauskaa olla yksin tunneilla, kunhan se ei vain tule tavaksi... Toka viikko ei tuntunut kehossa niin raskaalta muuten kuin väsymyksenä henkisesti. Jalat eivät menneet jumiin niin pahasti mikä helpotti liikkumista seuraavana päivänä.

Ainiin, menin oppilaskuntaan toiseksi rahastonhoitajaksi. Järjestettiin torstaina tutustumisbileet missä oli mielestäni erittäin hauskaa! Parhain leikki taisi olla vaatejono... Ainakin naurua ja kilpailua tuli siinä eniten ;p

Ensiviikkoa odotellessa. Meillä on luvassa kehonkartoitusta ja ruokavaliomme tutkimista (mikä henkilökohtaisesti hiukan pelottaa. En ole kovin tarkka ruuasta. Ja pupujen kanssa olen tehnyt sopimuksen). Saa nähä mitä tapahtuu.

-Annis

maanantai 6. syyskuuta 2010

Eka viikko tanssitaiteen linjalla LSO:ssa

Tanssitaiteen linja on uusi linja täällä, jonka huomasimme Sallan kanssa osallistumismäärässä. Meitä piti olla kolme, mutta kolmas henkilö ei ikinä sitten tullut tänne asti. Joten meitä on nyt vain kaksi...

Maanantaina 30.8 alkoivat tunnit. Juttelimme ensimmäisen tunnin pääopettajamme Sarin kanssa siitä mitkä ovat lähtökohtamme (itse olen tanssinut noin 9 vuotta, enimmäkseen nykytanssia mutta myös jazzia, balettia ja akrobatiaa) ja mitä haluaisimme tulevalta vuodelta. Kummatkin toivoimme tekniikan, lihaskunnon ja venyvyyden parantamista. Keskustelimme myös mahdollisista esityksistä. Tekisimme soolot jouluun mennessä ja ehkä menisimme esiintymään Iittalan tanssikatselmukseen marraskuussa.

Aloitimme tanssin lattiatangolta (eli siis lattialla maatessa teemme melkein samaa kuin tangossa, mutta tämä auttaa sulavuuteen ja hioo etenkin jalkatekniikkaa). Loman jälkeen sarjat oli yllättävän rankkoja ja hikoilimme jo vartin jälkeen... Silti olo oli mahtava; ihana päästä treenaamaan pitkästä aikaa.

Impro oli minulle uusi opetusmuoto. Olin ennenkin sitä tuntien lomassa tehnyt, mutta että siihen käytettäisiin yli tunti, oli uutta. Siirryimme ulos ja etsimme itseä kiinnostavan paikan jossa sitten improsimme yksin. Ajatus ahdisti minua suunnattomasti, mutta olihan se loppujen lopuksi ihan kivaa ja uutta.

Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli aamutunteina kehonhuoltoa. Kävimme läpi jalkojen hyvinvointia ja kuinka voi vahvistaa jalkoja. Erilaisia venytysmuotoja ja niiden ”ideoita” kävimme läpi yhdessä kokeilen. Itse pidin tätä mielenkiintoisena, koska normaalisti tunneilla emme ole koskaan käynyt tarkasti läpi mikä auttaa mihinkin kohtaan ja miten voin vahvistaa tiettyjä lihaksia.

Nykytanssia olin odottanut innolla, koska se on ollut aina pääaineeni. En pettynyt. Teimme perustunnin johon kuului jalkojen ojennukset, pliet, selänrullaukset jne. Lopputunnista teimme ensimmäistä sarjaamme. Oli mukava päästä kunnolla tanssimaan. Hiukan harmittaa se ettei meillä ole nykytanssia kovinkaan montaa kertaa. Lähiviikoilla vain kaksi kertaa viikossa, jos sitäkään.

Improssa kävimme tiistaina ja keskiviikkona läpi ajan kulkua. Teimme harjoitteita joissa esim. kävelemme salia ja pysähdyimme kun uskoimme minuutin menneen. En ollut ajatellut että se olisi niin haastavaa miettiä aikaa. Ajankulkuun liittyen teimme myös harjoitteita joissa improsimme niin että oli alku ja loppu; liike jatkuu tiettyyn asti ja sitten se loppuu. Se ei silti tarkoita että täytyisi pysähtyä, vaan jatkamme seuraavalla liikkeellä jolle on myös alku ja loppu. Tämä oli itselleni jollain tavalla uusi käsite. Silti se tuntui järkevältä.

Keskiviikkona meille tuli uusi opettaja Heli. Pidimme jazztunnin joka oli erityisen rankka, koska etureitemme oli ERITTÄIN jumissa. Oli silti hauska saada uusi opettaja, koska jokainen maikka tekee omanlaisen oppitunnin ja tykkään kokeilla erilaisia tyylejä tietyn lajin sisällä.

Aivan uusi aine oli anatomia&fysiologia. Kävimme papereista latinankielisiä nimiä läpi eri kehonosille ja liike suunnille. Voin sanoa että minulta meni suurin osa todella ohi. Täytyy vain alkaa ahkerasti lukemaan, jotta pysyn perässä.

Illalla lähdin lääkislinjalaisten kanssa viihteelle. Keskustassa oli opiskelijabileet, joita emme tietenkään voineet missata. Pitäähän sitä töitten lomassa osata pitää hauskaa. Aamulla sitten väsytti hiukkasen enemmän kuin normaalisti...

Torstai alkoi balettitunnilla. Teimme tangossa (eli siis puolapuilla, tankoja ei ole vielä) sarjoja. Oli mukava päästä tekemään niin täsmällistä ja kurinalaista liikettä. Itselleni baletti on tuttua vain parin vuoden kokemukselta, mutta onneksi teimme yksinkertaisia sarjoja joissa pysyimme mukana. Silti pidin todella paljon baletista mistä en ennen ollut niin paljon pitänyt. Ehkä uusi opettaja tai taso auttoi asiaan.

Loppupäivä meni hiukan väsyneissä tunnelmissa itselläni, vaikkakin nautin jazzista todella kovasti. Teimme salinpoikki menoja; erilaisia hyppyjä, askelkuvioita ja piruetteja. Juuri tarpeeksi yksinkertaista että pystyi keskittymään tekniikkaan.

Illemma oli draamalinjalaisilla esitys meille kaikkille. Oli hauska nähdä muiden taidelinjalaisten esityksiä! Esitys oli hauska ja helppo ymmärtää vaikka he puhuivat englantia. Jännityksen huomasi, mutta se on aivan normaalia ja inhimillistä. En edes uskalla ajatella kuinka paljon itse jäännitän sitten kun esiinnymme muille...

Perjantaisin meillä on oman työn päivä. Itse kävin treenaamassa salissa hiukkasen aikaa. Eihän siitä oikein mitään tullut.
Jokaisena iltana venyttelin, ettei seuraavana päivänä olisi sitten niin jumissa. Voin vain kuvitella kuinka jumissa olisin ollut jos en olisi venytellyt. Mutta jumissa oleviin lihaksiin auttaa tunnetusti liikunta itse.

Ensimmäinen viikko on ollut mukava. Uskon että 9kk jälkeen olen kehittynyt tanssijana paljon. Lihaskuntoa, venyvyyttä ja tekniikkaa on tullut lisää sekä oman kehontuntemista. Tiedän mitä kehoni tarvitsee ja mihin kaikkeen se pystyy. Itse en tiedä mihin tämän jälkeen tähtään, mutta tanssia haluan ainakin harrastaa.

Hiukan harmittaa se ettei meitä ole enempää, niin emme voi tehdä ryhmäsarjaa... Olen aina pitänyt ryhmäsarjoja hienoina, koska on hankalaa saada isompi ryhmä liikkumaan samalla tavalla ja samaan aikaan. Ja olen itse tottunut siihen että ryhmässä on vähintään 10 ihmistä. Mutta ehkä tässä oppii enemmän omasta liikkumistyylistä ja opetus on tietenkin henkilökohtaisempaa jolloin kehittyy enemmän.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen että tulin tänne. Opettajat ovat ammattitaitoisia ja heistä näkee että he tietävät mitä tekevät. Odotan innolla seuraavia viikkoja.

-Annis